Taas on lunta maassa

Torstai, Marraskuu 25, 2010
By Teemu -Dooxe tiimi

Nyt kun lumi on taas maassa ja ensimmäiset lumityöt tehty, on hyvä muistella viime vuoden opetuksia ja haasteita lumitöissä. Kun lunta tupruaa viime vuoden tapaan ovat haasteet suuret. Ensinnäkin pitää olla tekijöitä, joilla on riittävät varusteet ja kalusto. Sitten pitäisi olla vielä taitoakin tehdä työt ilman vahinkoja ja nopeasti.

Pula tekijöistä oli ainakin Helsingin kantakaupungin alueella suuri. Katoille kertynyttä lunta  riitti pudoteltavaksi yötä päivää. Monet yhtiöt joutuivat odottamaan päiviä, että lumet saatiin katoilta liikkeelle ja alas. Sitten edessä olikin todellinen kuljetusruletti. Työkoneet häärivät yöt päivät, jotta kaupunkilaiset ja autot eivät olisi hukkuneet lumeen. Välillä maisemat kadulla olivat kyllä hurjat. Lumi oli peittänyt alleen autot ja jalkakäytävät. Tunnelmaa oli, mutta liikkuminen oli hankalaa. Toivottavasti tänä talvena lunta riittää kohtuudella. Valkoinen kaupunki on kaunista katseltavaa, mutta ehkä viime vuonna lunta oli joidenkin mielestä jopa hiukan liikaakin.

Avainsanat: , ,

Kommentit suljettu.